Talk Talk on yksi 1980-luvun pop-musiikkikentän mielenkiintoisimmista nimistä. Ainakin jos asiaa suhteuttaa yhtyeen kehityskäyrään, ja siihen, mitä kaikkea bändi sai aikaan viisi levyä kestäneellä urallaan. Vuoden 1982 debyyttilevy The Party’s Over on vielä täynnä suoraviivaisia (mutta toimivia) synthpop-vaikutteita, ja esimerkiksi yhtyeen keulahahmon Mark Hollisin taidokkuus biisintekijänä on kuultavissa jo tuolla levyllä. Jatka lukemista ”Kuuntelin levyn: Talk Talk – Spirit of Eden (1988)” →

Karin Mäkirannan ja Helmi Tikkasen luotsaaman Karinan toinen albumi on täällä. Levy kantaa simppelisti nimeä 2. Tuntuu ettei tällä levyllä ole mitään ylimääräistä tai turhaa. Kansikuvasta lähtien kaikki on tyylikästä ja hiottua. Itse musiikki imee kuulijan heti alkusekunneista lähtien mukaansa. Tämä on hyvän dreampop-levyn merkki. Toisaalta, heitetäänpä taas kaikki genrekikkailut roskiin. Tässähän on kyse taiteesta. Jatka lukemista ”Kuuntelin levyn: Karina – 2” →

Nykypopin kärkinimiin kuuluva Robyn julkaisi viime vuonna 8 vuoden levytystauon jälkeen kauan odotettua uutta tuotantoa. Honey jatkaa tavallaan etenkin Robynin tunnetuimmista kappaleista tutuksi tullutta linjaa, mutta mukana on paljon uusiakin tuulia. Honey on julkaisu, jota voi kutsua melko helposti konseptialbumiksi. Yhdeksän biisiä käsittävän levyn aihepiirit pyörivät pääasiallisesti ihmissuhdeteeman ympärillä. Menneestä rakkaudesta selviäminen ja eteenpäin jatkaminen muodostavat levyä kannattelevan punaisen langan. Jatka lukemista ”Kuuntelin levyn: Robyn – Honey” →

The Outfield kuuluu mielestäni niiden aliarvostettujen bändien joukkoon, jotka olisivat voineet nauttia paljonkin suurempaa suosiota omana aktiiviaikanaan. On toki totta, että yhtye nousi 80-luvun puolivälissä hetkellisesti melko suureen suosioon megahitillään Your Love, joka on edelleen tuttu näky monilla kasarihittilistoilla. Jatka lukemista ”80-luvun musiikkihelmet: The Outfieldin Play Deep ja Bangin’” →

Vuoden 2019 uusien musiikkijulkaisuiden listan kasvaessa on kätevämpää tehdä koosteen tapainen katsaus alkuvuoden aikana soitossa pyörineisiin levyihin. Seuraavassa kolme poimintaa alkuvuoden ulkomaisista julkaisuista pop-musiikin puolelta.
Jatka lukemista ”Poimintoja alkuvuoden 2019 uusista julkaisuista” →

Tässä artikkelisarjassa paneudutaan muutamaan 80-luvun New Wave/poprock-levyyn, jotka ansaitsevat saada lisähuomiota vielä nykypäivänäkin. Käsittelyssä on siis suurelta yleisöltä enemmän tai vähemmän ohi menneitä levyjä. Kaikki sarjan levyt eivät välttämättä mene tismalleen esimerkiksi poprockin alle, mutta tämä artikkelisarja rakentuu kuitenkin löyhästi tuon nimikkeen alle. Ensimmäisessä osassa vuoron saa Missing Personsin vuonna 1982 julkaistu debyyttialbumi Spring Session M.

Jatka lukemista ”80-luvun musiikkihelmiä, osa 1: Missing Persons – Spring Session M” →

Itä-Hollola Installaatio julkaisi viime joulukuussa uunituoretta musiikkia, vaikka yhtyeen aiemmasta julkaisusta oli tuolloin kulunut vasta noin kuutisen kuukautta. Tämä ei kuitenkaan haittaa laisinkaan, sillä Pienet tulee vielä voittamaan yllättää positiivisesti.

Jatka lukemista ”Kuuntelin levyn: Itä-Hollola Installaatio – Pienet tulee vielä voittamaan” →

Norjassakin osataan tehdä parhaimmillaan erinomaista tunnelmallista poppia. Olen saanut huomata sen viimeistään parin viime vuoden aikana. Yksi näistä tunnelmallisen indiepopin kärkinimistä Norjassa on Emilie Nicolas, jonka uusin levy Requiem Emile julkaistiin viime kesäkuussa.
Jatka lukemista ”Kuuntelin levyn: Emilie Nicolas – Tranquille Emile” →