Kävin keikalla: Nykyaika ja Litku Klemetti Kerubissa Joensuussa

Nykyaika ja Litku Klemetti
Kerubi, Joensuu
25.5.2019

Joensuussa saatiin taas kokea laadukas kattaus kotimaista livemusiikkia, kun Nykyaika sekä Litku Klemetti kurvasivat Pohjois-Karjalaan kevätkeikalle. Jälleen kerran täytyy antaa tunnustusta tämän illan järkänneille Joensuun Popmuusikot ry:lle, ilman tuota lafkaa täällä maantieteellisesti syrjäisemmällä seudulla päästäisiin nauttimaan tällaisista keikoista paljon harvemmin.

Illan vauhdilla käyntiin rysäyttänyt Nykyaika otti heti kaikilta paikalle tuossa vaiheessa saapuneilta luulot pois kovalla livesoitollaan. Allekirjoittanut ei aivan ehtinyt todistamaan koko vetoa livenä, mutta loppusetin perusteella homma toimi perusteellisen hyvin. Ja toisaalta, miksipä ei toimisi, onhan yhtye täynnä raudanlujia tekijätyyppejä. Otto Grundströmin luotsaama yhtye tulee varmasti olemaan tulevaisuudessakin tuttu näky keikkalavoilla ympäri Suomen.

mde
Nykyaika täydessä iskussa.

Ainiin, Nykyajan tammikuussa julkaistu debyyttialbumi Lomakeskus Helvetti kannattaa myös ottaa kuunteluun. Jos bändin soitto toimii livenä, niin raikkaalta se kuulostaa myös levyllä. Lauri Elorannan (Damn Seagulls, Pää Kii) avittamana tehty debyyttilevy on täynnä hyvää räimettä, jossa ei kuitenkaan turhaan paineta koko aikaa ylinopeudella. Levyn (ja Joensuussa kuullun setin) päättävä Suuri Musta on debyyttilevyn ehdoton helmi, ja yhtä napakasti tuo toimi myös livenä Joensuun illassa.

 

Seuraavaksi lavalle vyöryi Litku Klemetti. Allekirjoittanut näki Litkua edellisen kerran livenä viime syksynä, jonka jälkeen bändi on työstänyt uutta levyä oikein urakalla. Ding Ding Dong -nimeä kantava levy julkaistaan ensi syksyn aikana. Jos allekirjoittanut laski oikein, niin Joensuun illassa kuultiin ainakin kuusi uudempaa Litku-biisiä. Yleisön vastaanotto näille biiseille oli kauttaaltaan hyvä. Uuden musiikin kokeminen livenä on aina mielenkiintoista ja parhaimmillaan vaikuttavaa, ja sen takia tästä Litku-showsta jäi varmasti kaikille paikalle saapuneille varsin vahva muistijälki.

Uudet biisit kirvoittivat myös koko bändin sellaiseen liitoon, että soittamisen ilon pystyi aistimaan helposti lavalla. Miltä Litkun uusi musiikki sitten kuulosti? Uusia biisejä on tietenkin vaikea alkaa arvottamaan ja laittamaan paremmuusjärjestykseen, mutta aiemmin mainittu soittamisen ilo ja raikkaus oli vahvasti läsnä. Esimerkiksi illan avannut Tahdon luovuttaa tarjoilee sen verran heleitä kitaramelodioita, että biisi jää oitis mieleen. Myös Sinä tiedät sen (julkaistaan 13.6.) ja keikan loppupuolella kuultu Greg Lake vakuuttivat heti ensi kuulemalla. Etenkin jälkimmäisessä pöytään lyötiin sellaista bassottelua, että kyllä sitä kuunnellessa alkoi väkisinkin tanssittaa.

sdr
Litku Klemetti ja meininki täyttä rokkausta.

Aiemmin julkaistuista biiseistä jäivät tällä kertaa mieleen hieman erilaisella ja jopa bluesahtavalla lähdöllä höystetty Karenssi, sekä keikan ansaitusti päättänyt menoralli Yöt on unta varten. Kaiken kaikkiaan bändin yhteissoitto kuulostaa erinomaiselta, joten jos esimerkiksi rakkauden kesän 2019 aikana on mahdollisuus nähdä Litkua livenä, niin tuo mahdollisuus kannattaa ilman muuta hyödyntää.

Litku Klemetin settilista:

Intro
Tahdon luovuttaa
Zombi
Miksi en lähtisi kaupunkiin
Sinä tiedät sen
Suklaasydän
Tule rakkauteen
Mielikuvitusleikki
Progetyttö
Mäkkärirakkautta
Karenssi
Pelkuri
Hirveä kesäinen ilta
Jääkuningatar
Greg Lake
Muurahaiset juhlii
Yöt on unta varten

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggers like this: