Kävin keikalla: Linkopii La Barressa Joensuussa

Linkopii
La Barre, Joensuu
12.4.2019

Linkopiin viime vuonna julkaistu Nahkaa -levy sai osakseen suhteellisen paljon positiivisia arvioita. Levy nousi muun muassa Soundin lukijoiden äänestämässä vuoden tulokas -äänestyksessä hienosti sijalle viisi. Linkopii pääsi listalla varsin kovaan joukkoon, sillä mukana oli sellaisia nousevia nimiä kuten Maustetytöt, Ruusut ja The Holy. Linkopiin ryönänen rock toimi raikkaalla tavalla debyyttilevyllä, joka sai myös kehuja Triangelin arviossa. Jonkin verran Etelä-Suomessa kiertänyt ja livemainettakin niittänyt Linkopii saapui nyt huhtikuisena viikonloppuna ensimmäistä kertaa myös Joensuuhun. Tässäpä allekirjoittaneelle aukesi hyvä mahdollisuus tsekata bändin tämänhetkinen livekunto, toimiiko homma yhtä hyvin livenä kuin studiossa?

Jo heti keikan alkumetreillä kävi selväksi, mikä on Linkopiin tanakan mutta rennon rockin salaisuus. Se rakentuu tiukan mutta sopivalla tavalla letkeän livesoiton varaan. Oli mukava huomata, että bändihän kuulostaa vähintäänkin yhtä särmikkäältä ja napakalta livenä kuin levylläkin (tai Linkopiin tapauksessa kasetilla). Bändillä on livepotentiaalia hyviin jamitteluhetkiin, ja toisaalta sitten kun ajetaan kunnolla, niin kaasu lyödään tuntuvasti pohjaan.

mde
Linkopii täydessä vauhdissa.

Joensuun keikan kohokohtia olivat bändin toistaiseksi rokkaavimmat vedot, kuten Hikikohtaus, Leena, Tänä yönä ja Leila. Sanoituksien puolesta Nahkaa -levyn ikimuistoisimpien biisien joukkoon kuuluva Yksinään oli myös varsin hyvä päätös keikalle. Kuultiinpa tällä keikalla myös uunituorettakin Linkopiitä, sillä setin loppupuolella ilmoille rykäistiin Shoshanna -niminen uutuus. Kuullun perusteella bändin seuraavaa siirtoa levytysrintamalla voi jäädä odottelemaan mielenkiinnolla.

Kaiken kaikkiaan La Barressa kuultiin hyvässä iskussa oleva Linkopii. Kokoonpanon soitto toimii parhaimmillaan vastustamattoman rennosti rokaten sekä livenä että studiossa. Vaikka tällä keikalla yleisöä oli olosuhteisiin nähden jo varsin kelvollinen määrä paikalla, uskoisin silti, että muutaman vuoden päästä tilanne voi Linkopiin kohdalla olla vielä pari pykälää parempi. Jo esimerkiksi kiinnitys ensi kesäkuun Sideways -festareille kertoo siitä, että yhtye on nyt hyvässä nosteessa. Tämän keikan myötä voi myös todeta, että bändi selkeästi nauttii soittamisesta, ja sehän lienee lopulta tärkeintä tässä hommassa. Go, Linkopii, go!

Settilista:

I Was Born
Linkopii
Jau
Hikikohtaus
Bussissa
Bedillä
Möllin kaa
Leena
Ranssi
Shoshanna
Leila
Tänä yönä
Yksinään

Artikkelikuva: Lassi Varinen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggers like this: