80-luvun musiikkihelmiä, osa 1: Missing Persons – Spring Session M

Tässä artikkelisarjassa paneudutaan muutamaan 80-luvun New Wave/poprock-levyyn, jotka ansaitsevat saada lisähuomiota vielä nykypäivänäkin. Käsittelyssä on siis suurelta yleisöltä enemmän tai vähemmän ohi menneitä levyjä. Kaikki sarjan levyt eivät välttämättä mene tismalleen esimerkiksi poprockin alle, mutta tämä artikkelisarja rakentuu kuitenkin löyhästi tuon nimikkeen alle. Ensimmäisessä osassa vuoron saa Missing Personsin vuonna 1982 julkaistu debyyttialbumi Spring Session M.

Missing Personsin ensimmäistä pitkäsoittoa edeltänyt debyytti-EP tarjosi jo varsin väkevää meininkiä.

Missing Persons sai alkunsa 1970-luvun lopulla, kun Terry ja Dale Bozzio (tuolloin Dale Consalvi) tapasivat. Kaksikko teki hommia Frank Zappalle muun muassa Joe’s Garage -levyn aikoina. Zappan tuolloisesta kokoonpanosta mukaan lähtivät myös kitaristi Warren Cuccurullo sekä basisti Patrick O’Hearn. Soittajien taidokkuuden puutteesta projekti ei jäänyt kiinni, ja sen kuulee etenkin näillä bändin alkuaikojen levytyksillä. Vuonna 1980 Missing Persons sai valmiiksi esikois-EP:nsä, joka pääsi laajempaan julkaisuun levytyssopimuksen myötä vuonna 1982. Tästä ei kulunut enää kauaa, kun esikoispitkäsoitto Spring Session M julkaistiin lokakuun 8. päivä 1982.

Levyn avausbiisin musavideo suorastaan tihkuu 80-luvun tyyliä.

Spring Session M kuuluu mielenkiintoiseen ajanjaksoon, jolloin new wavessa ja poprockissa oli kuultavissa vielä sopivaa nuhjuisuutta, eikä osittain ylituotettu 80-luvun soundi ollut täysin vielä lyönyt läpi. Tällä levyllä pystyy kuulemaan vielä astetta orgaanisempaa sekä raaempaa soittoa. Tuo hieman punkahtava ja riisuttu tyyli on yksi syy sille, miksi Spring Session M nousi osaksi tätä juttusarjaa. Toki reverb-nappulaa on jo tälläkin levyllä väännetty isommalle, muttei sellaisiin sfääreihin kuten vaikkapa bändin seuraavalla levyllä.

Mistä kaikesta tuo levyltä aistittava suoraviivaisuus sitten kumpuaa? Yksi tärkeistä tekijöistä on Terry Bozzion suorastaan eläimellinen rumpukomppi, joka on levyn kiistaton selkäranka ja tukipilari. Esimerkiksi Walking in L.A. ja U.S. Drag ovat kärkiesimerkkejä siitä, kuinka Bozzion työskentely rumpujen takana kantaa bändin soittoa alusta loppuun saakka. Myös Bozzion livesoitto on etenkin tältä aikakaudelta hyvin energistä.

”Life is so strange! Destination unknown.”

Missing Personsista puhuttaessa ei voi olla mainitsematta Dale Bozzion persoonallista laulutyyliä. Voi olla että hänen soundi jakaa kuuntelijoita eri leireihin, mutta allekirjoittaneelle D.Bozzion sopivan vinksahtanut tapa laulaa on tärkeä mauste etenkin bändin esikoislevystä puhuttaessa. Bozzion 80-luvun ulkoisessa tyylissä on myös paljon samaa, josta Lady Gaga on myöhemmin melko suurella varmuudella ammentanut vaikutteita.

Punkahtava meininki, erittäin tiukka rytmisektio ja mieleen jäävät laulumelodiat takaavat sen, ettei Spring Session M jätä tänäkään päivänä energisen rock-musiikin ystäviä kylmäksi. Terry Bozzion laulusuorituksista voi olla montaa eri mieltä, mutta tällä levyllä persoonallisuus on valttia. Myös biisimateriaali on sellaista, että levyn jokaista biisiä kelpaa kuunnella antaumuksella. Spring Session M kuuluu niiden levyjen joukkoon, joka tehtiin juuri oikealla tavalla juuri oikeaan aikaan. Lightning in a bottle, kuten rapakon takana sanottaisiin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggers like this: