Kuuntelin levyn: Jukka Nousiainen – Ei enää kylmää eikä pimeää

 

ei enää kylmää eikä pimeää
Jukka Nousiainen – Ei enää kylmää eikä pimeää, 2018

Jukka Nousiainen lähestyy kuulijoitaan kolmannella pitkäsoitollaan. Myös erityisesti maailman parhaana livebändinä tiedetystä Räjäyttäjistä tuttu Nousiainen on ahkera mies, ja kaikkien muiden kiireiden ohella soololevyjäkin on nyt tullut neljässä vuodessa jo kolme.

Nousiainen sanoo, että olisi halunnut julkaista nämä kappaleet jo ajat sitten, mutta erinäiset vastoinkäymiset ovat siirtäneet julkaisua. Kuten mies itse kirjoittaa, nämä kappaleet ovat säilyneet ajankohtaisina julkaisuunsa asti, ja tulevat tekemään sitä varmuudella vielä pitkään.

Tekstit käsittelevät nimittäin ihmisen ahneutta ja kapitalismin kaiken tieltään pyyhkivää voimaa.

Kouriintuntuvana esimerkkinä Köyhät kyykkyyn -kappaleessa Nousiainen kertoo kansantalosta, joka jyrätään valtatien alta. ”Kunnon ihmisten” on päästävä marketteihinsa ostoksille, ja siinä ei alakulttuurin hallitsema yhteisö paljoa paina. Nousiainen viittaa tekstissä tietysti Tampereella sijainneeseen Keltaiseen taloon, joka oli vaihtoehtoisen kulttuurin monipuolinen kohtaamispaikka. Valitettavasti markkinatalous ei ole kiinnostunut vaihtoehtoisista kulttuureista.

Jukka Nousiaisen musiikki on aina ollut irrallaan markkinataloudesta. Itse asiassa Nousiaisen ensimmäinen sooloalbumi valmistui Keltaisessa talossa. Valitettavasti siitä myös kuuluu kaikessa tee-se-itse-hengessään käytössä olleen äänitystekniikan rajoitukset.

Loistavia, Nousiaisen musiikkimaun perinteitä kunnioittavia sävellyksiä väärällään oleva albumi kärsii pahasti demonauhatyyppisistä soundeista. Edeltäjäänsä paremmalta soundaava, Nousiaisen nimeä kantava bluesihtava kakkosalbumi paransi jo huomattavasti tällä rintamalla.

Kolmas albumi kuitenkin räjäyttää pankin. Albumin on editoinut ja miksanut Tuukka Tervo, ja miehen kädenjälki nostaa Nousiaisen materiaalin aivan uusiin sfääreihin.

Vaikka olen pitänyt Nousiaisen aiempien levyjen henkilökohtaisista teksteistä, on sydämessäni heikko kohta yhteiskunnalliselle reflektiolle. Kun levy on täynnä vahvoja sävellyksiä, tiedostavaa lyriikkaa ja aiempaan materiaaliin verrattuna ylivertaista tuotantoa, on ainoa vaihtoehto todeta miehen tehneen uransa tähänasti kirkkaasti parhaan albumin. Ja tämä koskee myös Räjäyttäjien nimissä julkaistua materiaalia.

En malta odottaa, että pääsen näkemään Nousiaisen Nastolan entisellä kunnantalolla 5.7. järjestettävällä levynjulkkarikeikalla. Vaikka digitaalinen julkaisu tapahtuikin jo nyt, albumi näkee fyysisessä muodossaan päivänvalon vasta heinäkuussa, vinyylinä ja cd:nä.

C-kasettia en vieläkään laske formaatiksi, missä kukaan oikeasti julkaisee yhtään mitään.

Artikkelikuva: Sini Mäenpää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggers like this: